Koristuksia

Kitaran reunoja kiertää reunalista ja kantta mahdollisesti vielä koristelista. Kaikuaukon ympärillä on lisäksi vielä rosetti. Nämä erilaiset listat ovat tehdaskitaroissa yleensä mustaa, ruskeaa tai valkoista muovia. Pienempien valmistuserien boutique-kitaroissa listat alkavat olla jalopuita ja puumosaiikkeja. 

Listat ja rosetti ovat paitsi koristeita, myös vahvistavia rakenteita. Reunalista vahvistaa sivujen ja pohjan/kannen saumaa, rosetti taas halkeamiselle melko altista kaikuaukon aluetta. Tässäpä tämän kitaran koristukset: 

Kopan reunoja kiertää loimuvaahteralista, jonka alareunassa on vielä musta/valkea/musta -puukuitu. 

Kannen koristelista on Crow's foot -mosaiikkia.

Rosetti on melko yksinkertainen puumosaiikki, johon ehkä vielä reunoille taivutan samaa Crow's foot -mosaiikkia. (kuvassa alustava hahmotelma kontaktimuovin alla)

Kannen kauniiseen ja harvinaiseen koristelistaan törmäsin eräässä kirjassa (The Illustrated Directory of Guitars). Kyselin englantilaiselta rakentajalta, jonka kitara oli kuvassa, mistä moista mosaiikkia saa, ja sitä kautta löytyi saksalainen mosaiikkifirma, josta panin harakanvarvassilakanruodot ja rosetin tilaukseen. 

Comments, please!

Olisipa kiva tietää, käykö täällä kenkään lueskelemassa näitä tekstejä. Siis ihan vappauven hengessä, mutta jättäkäähän joskus merkkejä itsestänne ja käynnistänne jos käytte!

Viimeisetkin tarpeet ovat nyt kasassa, kun harakanvarvassilakanruodot tulivat perjantaina saksasta.

Join me! (Liitä minut)

Kun kitaran kaikukoppaa aletaan rakentaa, ensimmäinen homma on kannen ja pohjan lautojen liittäminen yhteen. Kansi muodostuu kahdesta laudasta ja pohja samoin kahdesta laudasta. Sauma on yksinkertainen suora puskusauma (?), jonka pitäisi kestää kovaa keikkaelämää seuraavat parisataa vuotta. Sauma tehdään käsihöylällä, kun koneella ei noin ohueen (4-6mm) tahdo saada riittävän siistiä jälkeä. Homma on periaatteessa yksinkertainen. Rakennetaan ns. "shooting board" (ks. kuvia) ja teroitetaan höylä. Sitten vain "ammutaan" höylä kyljellään (90° kulmassa) molempien päällekkäin olevien lautojen pitkää sivua, kunnes sivu on kokonaan suora. Tarkistetaan välillä, vieläkö päivä paistaa saumasta. 

Periaatteessa yksinkertaista, käytännössä lähes mahdotonta. 

Vaikka kuinka hinkkaisi, sauma irvistää ja virnuilee epäsuorasti. Otin lopulta avuksi hieman pitkän vatupassin kylkeen teipattua hiomapaperia, vaikka sillä ei aivan yhtä hyvää liimapintaa saakaan. No, parempi vähän huonompi liimapinta ja hyvä sauma, kuin ei liimapintaa ja saumaa ollenkaan.

Kun sauma lopulta on lopettanut irvistelynsä, liimaus on melko iisi toimenpide. Puristusta ei tarvita kovin paljoa, kun liimattava pinta on niin pieni. Pari kaulan sahauksesta sivutuotteena syntynyttä m

ahonkikiilaa toimittivat sopivan puristustehon saumalle.

Lopputuloksena kaksi kaunista levyä käytännössä näkymättömällä saumalla! Tästä on hyvä jatkaa, kunhan keksin, mitä näistä levyistä tekisin.

Materiaalit kasassa

Pitkän ja hartaan odotuksen jälkeen Amerikan posti saapui. Sain sekä eBaysta huutamani että Steward-MacDonaldilta tilaamani puut ja tarvikkeet samalla tullireissulla. Tulevan kitaran "specsit" näyttävät materiaalien osalta tältä:

Kansi: Karpaattien kuusta Ukrainasta

Sivut ja pohja: Loimuavaa sapele-mahonkia Afrikasta

Kannen ja pohjan rimoitus: Engelmanin kuusta

Reunalistat: Loimuvaahteraa

Kannen koristelista: Crow's foot herringbone eli harakanvarvassilakanruotoa..

Kaula: 5-osainen mahongista ja vaahterasta, lapaviilu ruusupuuta

Otelauta ja talla: 

Ebenpuu

Satula ja tallan luu: valkaisematon lehmän luu

Virityskoneisto: Grover Sta-Tite 18:1 kullattuna.

Kaulan skaala on 645mm eli 25,393 tuumaa.

Soittimen malliksi olen kaavaillut Bourgeoisin JOM -koppaa eli joka suunnassa hieman kasvatettua OM-mallia. Oulussa kuulemma on yksi sellainen. Jospa sitä pääsisi hieman mittomaan.

Kurssilla sain kaulan about niin valmiiksi, kuin sen tässä vaiheessa voi tehdä. Loput täytyy jättää siihen, kun on koppa, johon kaulan voi istuttaa. Siinä vaiheessa tarvitaan hienosäätöä, joka on paras tehdä ennen otelaudan liimaamista. 

Boarding

Otelauta. Mustaa ja painavaa eben-puuta, 20kpl metallinauhoja sadasosamillin tarkkuudella oikealla paikallaan. Sahaa vinoon tai väärään kohtaan kerran, ja joudut ostamaan uuden laudan. 0,4mm satunnainen heitto kuulemma on jo korvalla erotettavissa soittimen vireessä. Kehittelin jalkalistojen sahaukseen tarkoitetusta jiirilaatikosta nauhauransahauslaatikon. Japanilainen vetosaha tekee 0.6mm uran. Osuessaan...

Elän siinä uskossa, että nauhat osuivat paikoilleen ja vinkkelissä vielä. Toivottavasti lopputulema valmiissa soittimessa todistaa tämän uskoni oikeaksi.

Kaulan liitoskin etenee. Porasin 

viikonloppuna isän pylväsporakoneella 10mm reiät liitosmuttereille kaulan kantaan. 

Vapaapäivänä sahasin liitoksen "posket" käsisahalla karkeasti esiin. 

Toivottavasti mitään peruuttamattomia vahinkoja ei päässyt tapahtumaan. 

Vinksahtanutta kaulaa on nimittäin ikävä soittaa...

Halavat ja hyvät - käsityökaluista

Askartelin hieman työhuoneessa vapaapäivän ratoksi. Kaulaa, kun ei muitakaan puita vielä ole... Siihen, missä kitaran kaula otelautoineen loppuu ja lapa (johon kielet kiinnitetään) alkaa, aion askarrella perinteisen timanttileikkauksen.  Se saattaa ehkä tehdä lavasta hieman tukevamman. Tai sitten se vain näyttää kivalta (onnistuessaan). Sen esitöitä puuhailin puukon ja taltan kanssa. Yhdessä kuvista on Santa Cruz Guitar Companyn näkemys "timantista". Ameerikanihmeen kaulaa saattaa ainakin harjaantumattomalla silmällä olla melko vaikea erottaa valmisteilla olevasta kotimaisesta. Vinkki: Santa Cruzissa on jo virityskoneistot paikallaan.

Käsityökaluista tykkään  eniten  puukosta, ja taltoista ja siklistä, tässä järjestyksessä. Kaikilla näillä saa kaunista veistettyä pintaa ja kahdella edellisellä erityisesti saa aikaan hienojakin muotoja. Höylätkin ovat ihan käyttökelpoisia, mutta yleensä minun käsissäni repivät, ottavat väärästä paikasta liikaa puuta ja sutivat suoratkin pinnat moneen suuntaan vinoiksi. (Vian TÄYTYY olla höylissä, ei höylääjässä)

Millaisia työkaluja kotitarveharrastelijarakentajan sitten kannattaa hankkia? Tietysti halpoja ja hyviä! Minulla on käytössä molempia. Ensin ostin pari edullista höylää, sitten pari laadukasta. Toinen laadukkaista (ruotsalaista laatua) löytyi tänään kirppareita kierrellessä vieläpä edullisesti! Talttasarja (Lidlistä!) ei ollut älyttömän kallis, mutta toimii ja teroittuu tosi hyvin. Sahoja on kertynyt muutamia erilaisia, ja alelaareja olen kolunnut erityisesti liimauspuristimien perässä. 

Santa Cruz on muuten ollut hyvinkin laadukas eikä ollenkaan halpa kitara. Silti se on viimeisen vuoden aikana kehittänyt itselleen vakavan vaivan. Talla irtoaa kannesta hiljalleen. Laitoin sähköpostia tehtaalle. Lupasivat ilmaiseksi korjata kunhan vaan lähetän kitaran laukkuineen Kaliforniaan... Sekään ei taida olla ihan ilmaista, mutta sanontahan kuuluukin: Jos haluaa halvan ja hyvän, pitää ostaa kaksi.

Kevättä sormissa

Soittelin viime vuonna rakentamallani kitaralla pienen pätkän nauhalle. En ole suoritukseen tyytyväinen soittoteknisesti, mutta soundi on ihan kuulas ja kaunis omasta mielestäni. Aika ei valitettavasti riitä kunnolliseen harjoitteluun, soitantoon ja tuotantoon, kun on työn ja perheen ohella niin paljon oikeaakin tekemistä... kuten esimerkiksi kitaran rakentamista.

Jospa tämä "video" toisi hieman kevät- ja kesätunnelmia yhäti synkentyvään (toki kauniiseen) syksyyn!

Ihmisiin luottamisesta ja työn etenemisestä

Tässä syntiinlankeemuksen jälkeisessä todellisuudessa on toisinaan haasteellista elää ja toimia. Tahto olisi luottaa ihmisiin ja heidän rehellisyyteensä, mutta kovin helposti epäilys hiipii takaraivoon. Mitä jos minua huijataan? Mitä jos tulen petetyksi? Miten lankeemus sitten liittyy soitinrakennukseen? Varmasti hyvinkin monella tavalla, mutta tällä hetkellä tähän projektiin erityisesti siinä, että EN OLE SAANUT VIELÄKÄÄN AMERIKKALAISESTA NETTIHUUTOKAUPASTA (eBay) VENTOVIERAALTA KALLIILLA RAHALLA OSTAMIANI PUITA!! Parikymmentä päivää odottelua on pitkä aika, kun ottaa tietoisen riskin ja päättää luottaa amerikkalaisen, täysin tuntemattoman kanssaihmisen rehellisyyteen. No, tyypillä on firma joka myy puita ja rakentaa omalla nimellään hienoja kitaroita Virginiassa Yhdysvalloissa,  joten tuskin hänellä on varaa tehdä ohareita tässä globaalin viestinnän verkostossa. Ebayssa on palautejärjestelmä, joten annan kuulua siellä, jos puita ei ala kuulua...

Kitaran pohja ja sivut tulevat blogin otsikon alla näkyvästä afrikkalaisesta loimusapele-mahongista ja kansi ukrainalaisesta kuusesta, jotka molemmat huusin samalta puuyrittäjältä. Odottavan aika on pitkä.

Odotellessa olen saanut kaulan jo melko pitkälle. Tänään ensin vahingossa halkaisin rumasti

 ruusupuisen lapaviilun sitä koneella hioessani, 

sitten liimasin sen kasaan ja lopulta kiinni lapaan. Hyvin onnistuneen korjausliimauksen kuivumista odotellessa ajoin jyrsimellä uran kaksitoimiselle

 kaularaudalle (jonka avulla kaulan voi vääntää kahdella tavalla mutkalle, kuperaksi tai koveraksi). 

Jälkimmäisen liimauksen (jonka olisi pitänyt olla se ainoa) kuivuessa höyläsin ja hioin ebenpuisen otelaudan vahvuuteensa.

 Nyt toista kitaraa rakentaessa, kun koneita ei enää tarvi pelätä aivan niin paljon, tuntuu, että ehdin yhden illan aikana tosi paljon. Tämähän etenee! 

Kaulaa kasaan

Viikko vierähti taas tiistain kurssi-iltaan. Jatkoin kaulahommia, kun mitään muita puita en ole vielä saanut kotomaahan. Viisiosaisen kaulan "välipaloiksi" kolmen mahonkisiivun väliin päädyin ostamaan vaahteraa, joka oli mahonkiin verrattuna yllättävän raskasta ja jäykkää puuta. Kurssi-ilta vierähti lankkuja höylätessä ja vannesahatessa sekä vanhan kitaran nauhoja hioessa (ja hiojan hiotessa). Tänään ehdin sitten liimata voileivän kasaan. Siitä tuli ihan mahdollisen näköinen. On mielenkiintoista nähdä, miten melko leveät (6mm) vaahteraraidat asettuvat valmiiksi veistetyssä kaulassa, jossa on paljon kaarevia pintoja.

Kuvat ovat sekavassa järjestyksessä. Osaatko selvittää työnkulun?
(Huomaa höylätyn mahongin syvä ja kaunis hohto!) 
 

Palijo maksaa?

Tuleeko itse rakennettu kitara halvemmaksi kuin kaupasta ostettu? Kyllä ja ei. Kaupasta saa nimittäin kitaroita tosi monessa hintaluokassa. Perusperiaatteena on, että mitä enemmän soittimessa on käytetty kokopuita (vs. synteettiset materiaalit, laminaatit ja vanerit) ja toisaalta mitä enemmän työ on tehty käsin, sitä kalliimpi se on ostaa. Hinta kallistuu myös valmistusmaan mukaan idästä länteen tultaessa. Kaukoidässä työvoima on halpaa ja oppivaisia käsityöläisiä joka oksalla koulutettavaksi. Lännessä (Eurooppa, Pohjois-Amerikka) työvoima on kallista ja käden taitajat harvassa ja perinteisesti korkeassa arvossa. 

Mitä rahalla sitten saa kaupasta? Sillä ainakin pitäisi saada laatua niin materiaaleissa kuin työn huolellisuudessa ja yksityiskohdissa. Muutamalla satasella saa jo kaukoidän kokopuukantisen soittimen, jonka ääni ei ole ollenkaan huono, kun sattuu osumaan oikean yksilön kohdalle. Viidellä sadalla saa kiinassa rakennetun kitaran, jossa kannen lisäksi myös sivut ja pohja on kokopuuta (kokopuut resonoivat yleisesti ottaen paremin kuin laminaatit). Tuhannella eurolla alkaa saada jo edullisen amerikkalaisen, jossa ainakin kansi on kokopuuta, 1200-1500€:lla päästään jo kokopuisen eurooppalaisen tai amerikkalaisen tehdaskitaran kaulaan kiinni. Parista tonnista alkaa esim. Martin-kitaroissa “Standard Series”, jossa materiaaleista, rakenteista tai ulkonäköseikoista (esim kiiltävä lakkapinta vs. edullisempi satiinilakka) ei ole enää tingitty kustannustehokkuuden nimissä. Kolmesta tonnista ylöspäin saa pienemmän rakentamon perussoittimen tai tehdaskitaroissa ainakin visuaalisesti parempilaatuisia ja eksoottisempia puita, laadukkaampia virityskoneistoja (Waverly on alan klassikko), hienompia koristelistoja ja rosetteja - yleisesti ottaen enemmän korkealaatuista käsityötä sekä silmän- ja korvaniloa. Martinin huippumalli versiosta riippuen taitaa maksaa 4500-6000€.

Suomessa yksityisten oikeitten kitaraseppien perusmallien hinnastot alkavat jostakin 2500€ paikkeilta, eikä varsinaista hintakattoa taida ollakaan. Ammattilaiselta soitinrakentajalta saa persoonallista designia, huippukäsityötä, asiakkaan toiveiden mukaan räätälöityjä mittoja ja soundeja, henkilökohtaisia kohtaamisia ja valtavat määrät tietoa ja kokemusta. Joskus olen huvittanut itseäni katselemalla Dreamguitars -nimisen firman nettisivuja. Siellä on paljon amerikkalaisten yksityisten huippuseppien kitaroita specseineen ja kuvineen. $15 000 ei ole ollenkaan epätavallinen tai tavaton hintapyynti…

Kun rakennan itse kitaraa, lähtökohta on tietysti mahdollisimman laadukkaat kokopuiset materiaalit. Yhtä kitaraa varten ostettuna materiaalit tulevat postikuluineen, veroineen ja tulleineen maksamaan 350€:sta ylöspäin, riippuen aivan siitä, kuinka eksoottisia puita kanteen ja pohjaan valitaan. Tuhannella eurolla pitäisi saada jo aivan huippumatskut kasaan. Loput 14000$ on sitten soitinrakentajan tuntipalkka… 

Itse rakennettu kitara tulee siis onnistuessaan huomattavasti halvemmaksi kuin kaupasta ostettu. Jos tekee huolellista työtä eikä laske tuntipalkkaa… Ensimmäisen kitarani kohdalla onnistuin (hups! vahingossa) yli odotusten ja leikkimielellä siitä onkin jo tarjottu 1500€. Tuntipalkka taitaisi materiaalikustannusten jälkeen lähennellä huikeata 0,50€:a!

Kaulailua

Loppuviikko kuluu yleensä tehokkaasti saarnaa valmistellessa. Harrastukset eivät ole siis juuri päässeet etenemään. Vähän kuitenkin. 

Eilen myöhäisillasta piirtelin kaulalautoihin kaulan sivuprofiilit, jotta tiistaina olisi sitten vannesahalle töitä. (kuvassa myös pahvinen malli) Kovasti toivon, että koko projektin aikana ei tulisi kirveelle töitä... 

Ehtiessäni olen murehtinut, mistä tummasta puusta laitan muutaman millin viilut kaulan mahonkisiivujen väliin vahvikkeeksi, koristeeksi ja ennen kaikkea levikkeeksi. Tänään löysin Oulusta erikoispuusepän, jolla on varastossa pähkinäpuuta lankkuna. Ehkäpä sieltä tärppää ensi viikolla.

Vähän erikoisempia puita (siis muuta kuin koivua tai mäntyä) on tosi vaikea a) löytää, b) löytää sopivassa koossa (puolen metrin kertaluonteiseen tarpeeseen en millään viitsisi ostaa kahta ja puolta metriä), c) löytää sopivassa koossa sopivalla hinnalla. Sen kolmimetrisen lankun saisi toki tilattua Turusta tai Lahdesta parilla sadalla rahteineen, mutta: kiitos ei kiitos.

Päätin tosiaan tehdä kaulasta viisiosaisen (5-piece). Toisin sanoen kaula liimataan kasaan kolmesta mahonkisesta ja parista pähkinäpuisesta "sivuprofiilista". Tällainen pitkittäissaumainen laminoitu kaula on melko paljon työläämpi tehdä kuin suorasta laudasta poikittaissaumaisella jatkoliitoksella, mutta isot pojat sanovat, että sen pitäisi olla kestävämpi ja vakaampi, kun kaikki puun syyrakenteet eivät kulje kaulassa samaan suuntaan. Hyvin tehty liimasauma on aina vahvempi kuin sitä ympäröivä puu. Kai. 

Kolmas, kallein ja epäekologisin tapa olisi ottaa ISO pölkky ja sahata koko kaula siitä suuresta hukkapuumäärästä välittämättä. Tällä hetkellä olen tietysti täysin vakuuttunut, että tämä minun valitsemani laminoinnin tie on kaikkein paras ja autuaallisin... Näin saan yhdestä kohtuullisen kokoisesta lankusta melko järkevällä hinnalla KAKSI kaulaa pienellä hukkaprosentilla.

Mitäkö teen kahdella kaulalla? Vaimo kyseli samaa tänään autossa. Ohitin kysymyksen tyynesti ja viileästi, melkein huomaamatta. "Katsotaan nyt sitten..." 

(Valistuneet lukijat tietävät toki, että kahdesta kaulasta tehdään tietysti KAKSI KITARAA! Kuka nyt jättäisi hyvän kaulan tyhjän pantiksi nurkkaan pölyttymään? No, aika näyttää.)

Oppia ikä kaikki...

Mitä jäi käteen ja korvan taakse ensimmäisestä projektista?

1. Hankinnat kannattaa suunnitella huolella

- Yhdestä paikasta saa yhtä, toisesta toista. Samasta paikasta ei kannata tilata kovin monta kertaa peräkkäin. Ainakaan samoja tarvikkeita. Yhteen kitaraan mahtuu yleensä vain esim. yksi talla. Ei siis kannata ostaa kahta.

2. Sivujen taivutuksessa ja liimauksessa käytettävää muottia ei kannata tehdä pahvista, vaikka se onkin halpaa ja kevyttä.

- Toisaalta,  jos tahdot rakentaa uniikin ja epäsymmetrisen soittimen, ota pikaisesti yhteyttä allekirjoittaneeseen...

3. Ennen sahan tai höylän käynnistämistä kannattaa mitata aina kahdesti tai kolmesti ja tarkistaa piirustuksista, mihin mittaan oltiinkaan tähtäämässä

- Trust me, I know what I'm telling you! Yhäti hieman lyhyeksi jäänyt lapa osuu silmään.

4. Älä säikähdä, jos kaikki ei mene piirustusten mukaan

- Ainakaan ensimmäisellä kerralla et ehkä onnistu luomaan aivan täsmällistä replikaa '29 Martinista, mutta saatat kuitenkin tulla luoneeksi toimivan ja mielenkiintoisen yksilön. Itse satuin "keksimään" kitaraani mm. parikymmentä milliä lyhyemmän skaalan kuin piirustuksissa, mutta soinnin ja soitettavuuden perusteella siitä tuli juuri sopiva tähän kitaraan!

5. Tärkeintä on maaliin pääsy, ei se, miten vaikea matkalla oli

Valmista lopputulosta tarkasteleva ulkopuolinen ei voi arvata, miten monta traagista vahinkoa prosessin aikana on sattunut. Kansi mm. halkesi pari kertaa, reunoista irtoili lastuja ja paloja jotka sai liimattua takaisin, kannen pintakäsittely meni uusiksi kahdesti, kaula tuli väärään kulmaan, talla halkesi... You name it - I got it solved out in my guitar.

6. Opi mestareilta

- Kantapääopiston kurssit pyörivät toki tauotta, mutta kaikkea ei ole pakko keksiä vaikeimman kautta itse. Suosittelen esim. Oulu-opiston kurssia sen sijaan!

Koneet käyntiin!

Aloitin syksy kurssin viime keväänä valmistuneen kitaran ylänauhojen hionnalla. Kesän aikana jouduin tekemään kaulan kulmaan pienen muutoksen, joka puolestaan sai aivan ylimmät nauhat (ne joita en oikeastaan koskaan soita) särisemään. Nyt on kaikki tasaista - tosin vielä pyöristelyä ja kiillotusta vaille. Teräsvilla hoitaa homman joku ilta kun ehdin ja jaksan.

Loppuillasta ehdin vielä ensin oiko- ja tasohöyläämään tulevan kaulan mahonkilankun ja sitten vielä vannesahaamaan sen halki. Sisältä löytyi kaunista, lievästi loimuista puuta!

Inhoan noiden ihmistä isompien koneiden kanssa työskentelyä niiden kovan äänen, vaarallisuuden ja tehokkuuden takia. Tehokkuus on toki hyvä asia silloin, kun työ onnistuu, ja siksi opettelen tulemaan niiden kanssa toimeen. Tehokkuus on kuitenkin huono asia silloin, kun inhimillisen erehdyksen takia jotakin menee pieleen. Tehokkailla koneilla menee pieleen tehokkaasti. Tänään oli onneksi oikea puuseppä-ystävä apuna kriittisimmissä vaiheissa. Ammattitaito on ammattitaitoa, ei siitä pääse mihinkään.

Tästä se alkaa

Tänään alkaa kurssi kansalaisopistossa. Puita ja tarvikkeita on paikannettu ja jonkin verran jo tilattu ympäri maailmaa, lähinnä Saksasta ja USA:sta. Kannen, sivut ja pohjan huusin uskossa eBaysta ja ne ovat jo matkalla. Kaulapuun ja otelaudan hain kaukaa pohjoisesta, eksoottisesta Haukiputaan kunnasta, Amfisoundin osaavilta ammattilaisilta. 

Vielä pitäisi keksiä, millaista mallia alan rakentaa. Varmaa (kai) on, että tästä toisesta kitarasta tulee isompi kuin ensimmäisestä, Martinin 00-kokoon rakennetusta mahonkikoppaisesta ja seetrikantisesta fingerstyle-pelistä, joka muuten soi loistavan hienosti! (ohessa pari kuvaa siitä)

Alimmassa kuvassa kaulapuu afrikkalaista mahonkia (pitäisi riittää viisaasti sahattuna kahteenkin kaulaan), Ebenpuinen otelauta ja kaularauta, jolla valmiin kitaran kaulaa voidaan säätää. Mahonkilankusta paljastui höylätessä kaunista loimua, jolle valokuvaajan taitoni eivät tee oikeutta.