torstai 30. lokakuuta 2008

Sivubisneksiä: klossit ja liimalistat








Taivutetut sivut kiinnitetään mahonkiseen perä- ja kaulapalikkaan eli klosseihin. Tiistain kurssilla sahasin ja hioin klossit oikeaan korkeuteensa ja melkein oikeaan muotoonsa (Tuon "melkein" huomasin tietysti vasta sitten, kun palat oli jo liimattu paikalleen eikä mitään ollut tehtävissä), ja liimasin ne kiinni sivuihin. Muotoilua tarvitaan sekä sivujen kaarevuuden että kannen ja pohjan kaarevuuden takia.

Klossien liimauksen jälkeen kitaran alkaa tulla todeksi. Tämähän näyttää kitaralta! Tai ainakin kitaran raameilta.  "Raameihin" liimataan liimalistat, jotka tarjoavat lisää liimapintaa, kun sivut liimataan pohjaan ja kanteen kiinni (taisipa lipsahtaa jo tautologian puolelle - liimalistat liimataan liimaa käyttäen liimattaessa tarvittavan liimapinnan lisäämiseksi). Tästä vaiheesta saa kivoja pyykkipoikakuvia! Ennen liimalistojen kiinnittämistä (näin väistellään liiallista toistoa) sivujen se reuna, joka tulee pohjaa vasten, muotoillaan höylällä, koska pohjan profiili kaareutuu voimakkaasti (jopa 20mm) kohti kaulan liitosta. Moneen suuntaan kaarevilla pinnoilla saadaan ohuisiin puihin lisää kestävyyttä ja vältellään kuminoita eli kopan sisään muodostuvia seisovia aaltoja. 

Tästä kitarasta ei tule aivan niin paksu/syvä kuin edellisestä, mutta vastaavasti kannessa on pinta-alaa reilusti enemmän. Ei aivan niin syvällä kopalla koitan välttää liian kumisevaa bassorekisteriä. Kannen pinta-alan taas pitäisi taata, että bassoa löytyy tarvittaessa. 


torstai 23. lokakuuta 2008

Käänteentekevää taivuttelua

Yksi pelottavimmista jutuista kitaranrakennuksessa (yläasteen puukässäpohjalta) on ohueksi höylättyjen sivujen taivuttaminen muotoonsa. Tarvitaan vettä, kuumaa rautaa, tarkkuutta, kärsivällisyyttä ja taitoa. Vettä pesusoikkoon sain kraanasta ja kuuman taivutusraudan pyysin syyslomalainaan kurssin vetäjältä Raunolta. Puuttuvaa tarkkuutta, kärsivällisyyttä ja taitoa yritin korvata voimalla ja nopeudella...

Kun kuuma vesihöyry kulkee puun läpi, se ihme ja kumma kyllä nöyrtyy ja taipuu. Etukäteen merkkasin lautoihin, mikä puoli on sisä- ja mikä ulkopuoli sekä sen, kumpi reuna liimataan kanteen, kumpi pohjaan. Lisäksi merkkasin suunnilleen mutkien pohjukat tietääkseni, mistä kohtaa sivua väännetään mihinkin suuntaan. Edellisestä kerrasta viisastuneena en tällä kertaa lyhentänyt sivuja lainkaan ennen taivutusta. On helpompi myöhemmin lyhentää liian pitkiä sivuja kuin yrittää liimata kasaan kitaraa liian lyhyistä pätkistä.

Ensin puuta liotetaan hetki vedessä, sen jälkeen taivutetaan, verrataan kitaran ääriviivaan, taivutetaan lisää, verrataan, taivutetaan, verrataan, taivutetaan takaisin, verrataan jne, kunnes lopputulos tyydyttää tai taivuttaja taipuu ja luovuttaa. Lopuksi tuotos jätetään muottiin kuivumaan ja asettumaan muutamaksi vuorokaudeksi. Asettumisen jälkeen katson, tarvitaanko vielä lisätaivuttelua vai onko entinen suora lauta omaksunut uuden identiteettinsä kitaran osana.

Taivutus meni kohtuullisen hyvin. Etukäteen oli jo tiedossa, että tässä kohdassa kauneudesta joutuu maksamaan veron. Mahongin kaunis loimu tarkoittaa tiukemmissa mutkissa lohkeilua, kun loimun takia lyhyet syyt eivät taivu muiden mukana vaan jäävät törröttämään suorina. Mitään katkeamista tai muuta vakavaa ei onneksi tapahtunut. Muutaman pahimman lohkeaman liimasin ja loput saa kauniiksi hiomapaperilla. Myöhemmässä vaiheessa liimaan vielä sivuihin (kopan sisäpuolelle) pienet tukirimat estämään suuria lohkeiluja keikkaelämän kurimuksessa.

Kuvat taitavat olla taas käänteissä järjestyksessä. Viimeisessä kuvassa kuitenkin taipuneet ja käännytetyt sivut istuvat nöyrästi muotissa.






maanantai 20. lokakuuta 2008

Kansirimat, osa 2






Kannessa on nyt kaikki rimat paikallaan ja muodossa. Se, miten homma onnistui, selviää vasta kun koppa on kasassa ja pintakäsitelty, kaula kiinnitetty ja talla liimattu. Eli siis pitkän ajan päästä. Otin rimojen muotoilussa esikuvaksi Bourgeoisin "single scalloped" -rimoituksen, jossa vain bassokielten puolella oleva x-riman puolikas on koverrettu matalammaksi keskeltä (kuva kertoo taas enemmän kuin tuhat kanaa konsanaan) 

Koverrus eli "scalloping" juontaa juurensa Martinin
 kitaratehtaalle ennen toista maailmansotaa. Sieltä lähtevien kitaroiden X-rimat (sekin C.F.Martinin keksintö) oli ohennettu alapääsoinnin vahvistamiseksi. Kun kantta tukevista ja jäykistävistä rimoista poistetaan materiaalia, ne tukevat kantta hieman heppoisemmin eli toisin sanoen kansipuu saa värähdellä vapaammin. Kitaran tuottama ääni on silloin täyteläisempi ja kovempi. Toisaalta kannen rakenteesta tulee myös heikompi ja rakentamisesta hitaampaa. Näistä syistä (kai) Martinin tehtaalla luovuttiin rimojen ohentamisesta joskus vuoden 1944 aikana, mutta se on toinen juttu jonka joku muu osaa kertoa paremmin... Joka tapauksessa "pre war" eli ennen sotia rakennetut Martinit ovat niitä kaikkein etsityimpiä juuri soundinsa takia. Nykyään kaupasta saa Martinin kitaroita sekä tavallisilla että ohennetuilla rimoilla.

Anyway, Dana Bourgeois -niminen kitaraseppä huomasi joskus 70-80-luvulla, että kitaran bassovaste hyötyy rimojen ohentamisesta, kun taas diskanttivaste enemmänkin kärsii siitä. Hän yhdisti molemmat maailmat ja ohensi vain bassopuolen X-rimasta mutta jätti diskanttipuolen riman alkuperäiseen korkeuteensa. Teoriaa on helppo testata: ota kaksi saman mittaista samaa puulajia edustavaa kappaletta ja höylää toinen ohuemmaksi kuin toinen. Paksummasta kuuluu korkeampi ääni kun sen kalauttaa porraspieleen. Tältä pohjalta lähdin liikkeelle oman rimoitukseni kanssa. Kuten sanottua, teoriaa pääsen käytännössä testaamaan vasta joskus sitten, kun rimojen muodolle ei ole enää juuri mitään tehtävissä.

Lyhyemmät rimat piti muotoilla ennen pidempien ja kaarevapohjaisten liimaamista. Go-bar toimi hyvin myös kaarevapohjaisten rimojen liimaamisessa, kun liimasin huopatassuja alustan reunoihin niin, että kansi pääsi painumaan kaarelle rimojen muodon mukaan.


perjantai 17. lokakuuta 2008

Kannen rimat, osa 1






Go-bar on menetelmän nimi. Tulee ehkä japanista tai sitten ei. Kätevä kumminkin. Kahden tason väliin jännitetään joustavia rimoja, jotka pitävät liimattavat paikoillaan. Helpompi näyttää kuin selittää. Kuvissa kaikki 7kpl suoria kansirimoja paikalleen ja puristukseen alle puolessa tunnissa, pari puheluakin tuli siinä sivussa. Älyttömän yksinkertaista ja nopeaa verrattuna painaviin ja kolhoihin ruuvipuristimiin, joiden kanssa saa varoa ettei paino väännä ohutta kantta rikki. Go-bar- järjestelmän voisi tilata Steward-Macdonaldilta kolmella sadalla plus postikulut ja verot. Itse käytin kirpparilta työkalukaapiksi ostamani viiden euron keittiökaapin sisätilaa ja roskiksesta löytyneitä hukkarimoja. Lopputulos lienee melko sama. 

Vaahteraisen tallanaluslevyn (bridge plate) liimasin aivan ensimmäiseksi perinteisillä puristimilla. Tallanaluslevy vahvistaa kovalle rasitukselle joutuvaa tallan seutua ja tuo kulutuskestävyyttä myös kielten kiinnitykseen siinä, missä kielet viedään kannen läpi. 

Seuraavaksi taltalla tänään liimatut rimat muotoon ja sitten loput rimat paikalleen. Go-bar for it!

Rosetti - vanha konsti pesi pussillisen uusia











Tiistain kurssilla sain hyvää turhaumaharjoitusta. Juuri edellisenä iltana taisin kehua, miten hienosti teen esitöitä ja osaan jakaa työt koneilla tehtäviin ja kotoisiin käsitöihin. Tarkoituksena oli siis saada rosetti upotettua kanteen. Puuhassa tarvitaan yläjyrsintä, ja se ainut yläjyrsin oli tietysti melkein koko illan jyrsimässä sähkökitaran mikeille koloja. Odottelin pari tuntia, ja kun lopulta tuli minun vuoroni, tajusin, että moinen jyrsin on aivan liian väärä instrumentti hommaan. Mitään muutakaan en onnistunut kehittämään illan aikana, joten saldoksi jäi tallanaluslevyn muotoilu ja sivujen sahaaminen mittaansa ja hienoinen ohentelu siklillä. Kivan kuvan näppäsin kuitenkin työpöydän hallitusta kaaoksesta. 

Kotona sitten piti muutama ilta soveltaa. Avuksi vanha kunnon jätskitikkutekniikka ja kärsivällistä, huolellista veitsi- ja talttatyötä. Jäätelötikkuun tms ohueen puutikkuun porataan toiseen päähän reikä ja tikku (joka työnnetään kaikuaukon keskipisteen läpi porattuun
 reikään, ja toiseen päähän halutun säteen päähän kynäveitsen irtoterä juuri ja juuri läpi tikusta. Kuva kertonee paremmin. 

Rosettikanavat syntyivät ajan kanssa ja melkoisella vaivalla, mutta uskallan väittää, että siistimmän lopputuloksen sain käsityönä. Hylkäsin lopulta valmiina ostamani rosetin ja taivutin syyslomalainaan saamallani kyljentaivutusraudalla uuden rosetin harakanvarvassilakanruodosta ja musta-valko-musta-valkoraidasta. Lopputulos oli nähdäkseni huomattavasti kivempi kuin alkuperäinen suunnitelma. Liimauksen jälkeen rosetin kierrokset kannen tasalle taltalla, höylällä ja siklillä, lopuksi jätskitikkutekniikalla vielä kaikuaukko auki ja katso - kitara alkaa näyttää kitaralta! Valitettavasti en osaa tässä blogissa järjestää kuvia järkevästi oikeaan työjärjestykseen. Ottakaa niistä sitten selvää!

maanantai 13. lokakuuta 2008

Esitöitä




Viime vuotisesta projektista viisastuneena olen nyt yrittänyt jättää koneilla tehtävät työt kurssille koneilla tehtäväksi. Tämä on vähentänyt merkittävästi turhaa tuuskausta ja kahteen kertaan tekemistä. Maltti on valttia. Kotona teen, sikäli kuin ehdin, mahdollisimman monet käsin tehtävät jutut valmiiksi, ja kurssilla taas niitä juttuja, joita ei kotona pystyisi. Tämän työnjaon myötä homma etenee kivasti. Tänään ehdin vapaapäivänä valmistella kannen rimoituksen kallistukset kuntoon. Huomenna kurssilla voin sitten jyrsiä kanteen kanavat rosetille, leikata kaikuaukon ja ehkä liimata jo hieman rimoja paikalleen. 

Seuraavaksi onkin sitten vuorossa sivujen taivutus, tuo kuumankostea ja tuskanhikinen herkkä voimainkoitos, jossa puu pitää saada taipumaan ennen kuin se katkeaa...

Kuvissa muotti (muotissa pohja sekä kaula- ja peräklossi sovituksessa) sekä kannen rimoitus ilman tallanaluslevyä. Kannen rimojen suhteen mietin vielä, käyttäisinkö Martinin perinteistä vai saman firman modernimpaa "A-frame" -rimoitusta kaikuaukon yläpuolella. Varalta tein rimat molempiin mahdollisuuksiin. Pitää kysyä viisaammilta.

perjantai 10. lokakuuta 2008

Taustatöitä









Viikon aikana olen silloin tällöin ehtinyt vähän edistämään projektia selkäpuolelta. Tässä vaiheessa 10 minuuttia silloin tällöin ja tunti illalla vie työtä hienosti eteenpäin. Ensin sahasin lehtisahalla pohjan ja kannen suunnilleen muotoonsa (onnistuin pysyttelemään ääriviivan ULKOPUOLELLA). Seuraavaksi liimasin pohjan keskisauman vahvikkeeksi kannen ylijäämistä sahatun poikkisyisen kaistaleen kuusta. Sitten sahasin vahvikkeeseen 8mm urat pohjarimoja varten tieteellisen välimatkan päähän toisistaan tietysti (505mm/5=...)

Vaikka akustista kitaraa kutsutaan usein amerikan kielellä nimellä "flat top guitar", sen paremmin kansi kuin pohjakaan ei ole "flat". Sekä kansi- että pohjarimat on siksi höylättävä pohjastaan kaareviksi. Tällainen "holvaus" paitsi tekee rakenteesta kestävämmän kolhuja ja painetta vastaan, myös pyrkii eliminoimaan vahvojen "seisovien aaltojen" eli tietyllä korkeudella resonoivien susiäänien syntymisen. Kun Kitaran sisällä ei ole yhtään vastakkaista ihan suoraa pintaa, ääniaallot etenevät juohevammin kopassa. Kai. Toivottavasti.

Kannen pitkiin rimoihin tulee n. 3,5mm kallistus ja pohjan rimoihin peräti 6mm. Kallistuksen höylääminen luonnistui yllättävän helposti hienolla ja painavalla kirpparihöylälläni. Kun rimat on liimattu kiinni pohjaan, niitä vielä muotoillaan pikkuhöylällä ja taltalla. Pohjan mahonki tuntuu aika raskaalta ja jäykältä, ja siksi ohensin rimoja kohtuullisen rohkeasti, vaikka oppikirjat eivät sellaiseen juuri kannustakaan. Yhdestä hienosta kitarakuvasta kuitenkin näin, että sellainenkin on mahdollista. Kaikkeahan pitää kokeilla paitsi kansantanhuja...

Niin, muotinkin sain tiistaina värkättyä, tällä kertaa kunnon vanerista (no ei ehkä ihan "kunnon", mutta kuitenkin yllättävänkin hyvää tavaraa kaatopaikalta löytyneeksi). Siitä kuvia myöhemmissä vaiheissa, kun taistelu sivujen taivutuksen kanssa alkaa, kenties jo ensi viikolla.

Ihmettelen sitä, että melkein kaikki alkaa olla kokoonpanoa vaille valmista. Toisaalta, mitäpä muuta soitinrakennus onkaan, kuin kokoonpanoa. 

tiistai 7. lokakuuta 2008

Luut kasassa



Kannen ja pohjan rimoitus on kitaran luuranko. Kannen rimat vastustavat kielten voimaa, joka pyrkii vääntämään toisaalta tallan irti kannesta ja toisaalta painamaan tallan läpi kannesta. Luuranko ei saa kuitenkaan olla liian jämäkkäkään, koska sen pitäisi myös soida eli värähdellä herkästi. Hyvin rakennettuun kitara kehittyy ajan myötä "mahakumpu" (belly) tallan taakse. Hallittu "massu" kertoo siitä, että rimoitus hoitaa työnsä hyvin, olematta kuitenkaan liian jäykkä. Joku amerikkalainen kitaristi on joskus neuvonut soitinkauppaan astuvaa: Never trust a guitar that hasn't got a belly." Tuen lisäksi kannen rimoitus jakaa kielten värähtelyt tallan alueelta tasaisesti ympäri kantta niin, että kaikki mahdolliset taajuudet löytävät itselleen paikan värähdellä.

Rimoitus tehdään säteen suunnassa halkaistusta kuusesta. Rimat lohkotaan sopivaan kokoon isommasta palasta. Lohkomalla varmistetaan se, että saadaan vahvinta mahdollista ainesta, jossa puun syyt kulkevat suorassa koko riman matkalla. Jos kappaleen syyt "juoksevat ulos" (grain runout), kappale ei välttämättä ole aivan yhtä kestävä kuin vastaava suorasyinen pala. 

Kitaraani tulee käsin lohkottu, ohennettu rimoitus Engelmanin kuusesta (Hand-split, scalloped braces of Engelman-spruce). Hienoja markkinointitermejä isossa maailmassa! Suorasyisestä materiaalista rimojen raakavalmistelu oli yllättävän nopea, alle tunnin iltapuhde. Kolmesta raakapuusta yksi kokonainen jäi vielä myöhempien aikojen varalle.

maanantai 6. lokakuuta 2008

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty...






...ja puhtaus on puoli ruokaa. Monenlaisia puolinaisuuksia mahtuu äidinkieleemme! Tänään sain lopulta valmiiksi suunnitelman siitä, mitä olen jo reilun kuukauden tehnyt. Jos otsikon sanonta pitää paikkansa, projektin pitäisi olla jo yli puolivälissä. Epäilen kyllä raskaasti, että kitara olisi valmis joulukuun alkupuolella :) Kurssilla on onneksi aikaa ainakin toukokuun alkuun asti. 

Yritän tähdätä OM-mallia (Martinin Orchestra Model) hieman isokokoisempaan kitaraan, jossa olisi OM:n tavoin tasapainoinen sointi, mutta voimaa ja syvyyttä hieman OM:a enemmän. Herkästi sormilla syttyvä, joka ei pelkää plektrankaan rouhaisua... Kaikenlaista saapi unelmoida! 

Ohessa muutama kuva suunnittelun vaiheista. Lopullisessa kaavassa on sekä kannen ylä- että alapuolen varustukset ja vielä pohjankin rimoitus merkattuna. Alustava rimoitussuunnitelma on jo kanteenkin piirrettynä, niin kuin keltaisimmasta kuvasta näkyy. Seuraavaksi sitten rimapuiden kimppuun, suunnitelmaa toteuttamaan.