sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Pinnallista

Piinallisen pinnalliset pintakäsittelyviikot ovat alkaneet! Näiden viikkojen aikana on tarkoituksena saattaa soitin sellaiseen loistoon ja hohteeseen, että silmiin sattuu :) No, ainakin on tarkoituksena rakentaa herkille puille ohut suojaava pintakerros pintakäsittelyaineilla. Aloitin kaulasta ja päätin Juha Lottosen hienojen kitaroiden innoittamana käyttää kaulan käsittelyyn tukkiöljyä, joka jättää kovettuessaan kaulalle ohuen ohuen suojakerroksen, mutta säilyttää kuitenkin orgaanisen samettisen (pyöreä ja viipyilevä, tanniininenkin lie?) puutuntuman soittokäteen. Tukkiöljy vain pyyhitään pintaan rätillä, liiat pyyhitään pois ja annetaan kuivua joitakin tunteja, hiotaan kevyesti hienolla teräsvillalla ja toistetaan. Ensimmäinen kerros on nyt paikallaan mutta pientä lisähiontaa selvästi tarvitaan vielä kaulan tyven tietämillä. Meinaa vaan elämä haitata harrastuksia...

Ennen öljykäsittelyä porasin 1.5mm terällä otelaudan valkoisille sivumerkeille paikat ja liimasin dotsit paikoilleen pikaliimalla. Pikaliimalla täyttelin myös nauhaurien kolot otelaudan sivussa. 

Kitaran koppa saanee taas ranskalaisen shellakkakiillotuksen, jos nyt tuo tukkiöljykäsittely ei aivan vie mennessään. Helppoa se ainakin on ja vaivatonta verrattuna ranskalaisen kiillotuksen vaatimaan päiväkausien hinkkaamiseen. Toisaalta shellakalla saa syvemmän kiillon ja ehkä hieman enemmän suojaakin. Molemmat menetelmät ovat yksinkertaisin välinein kotona toteutettavia juttuja.



torstai 27. marraskuuta 2008

Katse tulevaisuuteen

Tässä vaiheessa vuotta täytyy jo mietiskellä, mitä tulevana keväänä puuhailisi soitinrakennuskurssilla. Olen päätymässä siihen, että aloitan vielä yhden projektin ja koetan tehdä pitkään mielessä pyörineen terssikitaran Martinin mallin mukaan. Olisipa sitten lapsillakin käteen ja syliin sopivaa soitettavaa, jos ja kun kiinnostuvat soitteluista.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että tähän pikkukitaraan (terssikitara tarkoittaa sitä, että se on 3/4 normaalikoosta ja viritetään pienen terssin verran ylemmäs kuin tavallinen. Skaalan pituus on n. 21.5 tuumaa.) tulisi seetrikansi ja cocobolo (yhdentyyppinen ruusupuu) sivut ja pohja. Matskuja on sen verran jäljellä, että kulut pysyvät alle kolmen sadan (MiniMartin maksaa 3050$, toisaalta pienen kitaran saa toki Kullakseltakin 70€:lla, mutta ei sellaista, jota olisi aikuisenkin kiva soittaa)

Tarpeita olen suunnitellut tilaavani tällä kertaa Espanjasta, Madinter-nimisestä firmasta. Heidän cocobolonsa näyttää tältä: 

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Satulointia ja tallausta

Aivan alkuun verryttelyksi kielenhuoltoa. Minua kovasti harmittaa joskus, esim. Thomann-kaupan verkkosivuja lukiessa se tapa, miten englanninkielisiä kitaratermejä käännellään suomeksi miten sattuu. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka talla, enklanniksi bridge (se korttipeli?). Kuka on se suomentaja, joka kääntää: "silta ebenholzia", kun voisi ja pitäisi puhua ebenpuisesta tallasta? Silta? Siis haloo! Olkoon tämä puolivirallinen rikosilmoitus kansainväliselle kielipoliisille rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Tänään oli syyskauden viimeinen kurssi-ilta. Tai oikeastaan kai eilen, kun ehti vuorokausi vaihtumaan junioria kannellessa (hän nimittäin Anssi Kelan tavoin "nukkuu päivät ja valvoo yöt" vaikka mistään biisinkirjoittamisesta ei vielä ole viitteitä). Joka tapauksessa viimeinen kurssi-ilta saattoi syyslukukauden arvoiseensa päätökseen, kun sain tallan (bridge) muotoiltua, jyrsittyä ja porattua. Näin hiontaa vaille valmiinakin voi sanoa, että siitä tuli tosi nätti. Malliksi otin Santa Cruzin tallan muodon ja ajattelin, etten osaa enkä viitsi keksiä pyörää uudelleen. Yläjyrsimellä vetäisin uran tallan luulle, pylväsporakoneella sohaisin reiät kielille kulkea ja nauhahiomakoneella (joka on edelleenkin ihan älyttömän kätevä laite: jos joku laite pitäisi ostaa kotiin, se olisi kunnollinen nauhahiomakone) sutaisin tallalle muodon. Käsin hiomalla teen sitten lopullisen muodon jonakin kauniina päivänä. Myös tallan pohja pitää muotoilla, että se sopii kaarevaan kanteen. 
Hyvin varustetusta luokasta ei valitettavasti löytynyt senkkiä/senkkausterää/upotustyökalua/sitä jännää vempainta jolla isonnetaan koloja, joten kielitappien upotukset piti jättää tuonnemmaksi.

Viikonlopun aikana sain myös luisen satulan (englanniksi pähkinä eli nut) muotoiltua ja sovitettua paikalleen otelaudan alkupäähän. Sekä satula että tallan luu ovat valkaisematonta lehmän luuta. Hassua muuten tämä kieli. Amerikkalaisen kitarassa satula on nut, talla onbridge ja tallan luu on saddle. Ei kai ole ihme, että sekaannuksia syntyy. Jospa saisin kuitenkin käytännössä pidettyä osat oikeilla paikoillaan, nimistä välittämättä...

Eipä tässä sitten muuta. Loppuhionnat ja pintaa käsittelemään. Niin, jonkinlaista koristeupotusta olen suunnitellut. Katsotaan nyt, tuleeko siitä mitään.


sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Ensimmäinen nauhoitus

Yleensä nauhoitukset tapahtuvat mikrofonilla, mutta kitaran ensimmäinen nauhoitus tehdään vasaralla. Valitettavasti kamera on viikon ajan ollut muissa puuhissa, joten voin näyttää vain lopputuloksen. Ensimmäisessä  kuvassa reikä ja tappi. Se edellisessä tekstissä esitelty eben-naula meni läpi koko kaulasta, mikä kävi ilmeiseksi siinä vaiheessa, kun kavahöyläsin kaulan paksuuteensa ja muotoonsa. Porasin pienen musta täplän pois ja vuolin tilalle valkoisen täplän samasta vaahterasta, jota ympäröivä kaula on.

Kaulan muodosta tuli melko ohkainen V. Ihan soitettavan oloinen, mutta ei aivan standardi.

Nauhalangan paukuttelin uriinsa sen jälkeen kun olin sen ensin taivuttanut hieman kaarelle  jotta saisin sen istumaan otelaudan muotoon. 
Kun nauhoitus oli aloillaan, hioin nauhojen päät niin ettei soittajan kämmenestä lähde nahkat ensisoitolla. Seuraavana ovat vuorossa satulan ja tallan luun muotoilu ja koko tallan teko. Kaulan vaahteraiset "vauhtiraidat" näyttää ihan kivalta kun kaula on kiinni kokonaisuudessa. Hyvältä näyttää...







maanantai 17. marraskuuta 2008

Otelauta






Vielä ennen vauvan syntymää ehdin viikonloppuna liimaamaan otelaudan. Jotta laaja liimapinta ei puristuksessa lähtisi luistelemaan, naulasin otelauta kaulaan kiinni parilla ebenpuisella "naulalla", joille porasin reiät 2 mm terällä nauhaurien kohdalle. Kun naulat ovat samaa materiaalia kuin otelauta, niitä ei tarvi poistaa - riittää, että niiden kohdalta sahaa uran uudelleen auki ennen nauhojen kiinnittämistä. Kaularaudan kohdalle on hyvä laittaa liimanlevitysvaiheessa teippi. Näin rauta ehkä toimiikin vielä liimauksen jälkeen.

Tänään sitten alkoi hieman pidempi projekti, kun saimme perheeseemme uuden pienokaisen. Viime viikolla taisin valitella, että jää tämä rakennushomma vähäksi aikaa. Tänään tajusin, että kun vaimo on joitakin päiviä laitoksella  ja lapset nukkuvat, kukaan ei käske minua nukkumaan! Ehkä otan pienen yöspurtin näin isyysloman alun kunniaksi. Tai ehkä en. (Hohhoijaa) Viimeisessä kuvassa ihmeellisesti tehty paketti, jonka rinnalla tämä soitinprojekti on aina täysin keskeneräistä ja onnetonta räpellystä. Onneksi.


lauantai 15. marraskuuta 2008

Kaula kiinni ja menoksi








Tämän viikon kitaraprojektina on iltaisin ollut kaulan kiinnitystä. Tiistaina jyrsin jigin ja yläjyrsimen avulla koppaan kolon, johon kaulan kanta on sitten pitänyt iltapuhteilla sovitella. Tässä vaiheessa tarvitaan tarkkuutta, sillä kaula voi vinksottaa niin moneen väärään suuntaan. Oikea kulma pitäisi syntyä toisaalta suhteessa kitaran keskiviivaan (90° ettei kaula edestä katsottuna kallistu vasemmalle tai oikealle) ja toisaalta suhteessa kanteen (kannen kaarevuudesta johtuen 92° että kielet eivät jää liian korkealle eivätkä matalalle). Näiden kulmien lisäksi on koko ajan tarkkailtava kaulan kantaa, että kaulan ja kopan välisestä saumasta tulee tiukka ja siisti. Jos otat vähän liikaa toiselta puolelta, sauma irvistää ja kaula on vinossa. Jos korjaat vähän liikaa toiselta puolelta, vinksotus siirtyy siihen suuntaan. Tällä hetkellä, tuntikausien hikoilemisen ja hinkkaamisen jälkeen kaikki kulmat näyttävät suhteellisen oikeilta. Pientä hienosäätöä tarvitaan vielä sitten, kun kaula on otelaudan liimaamisen jälkeen saatu lopulliseen muotoonsa.

Kaula kiinnitetään huonekaluja koonneille tutuilla tappimuttereilla ja kuusiokoloruuveilla. Sopivan mittaiset 45mm ruuvit piti lainata työhuoneen nojatuolista. Kaulaklossiin porasin reiät ruuveille ja kolmannen kaularaudan säätömutterille. Kaularaudan uraan sujautin hieman Sikaflexia mahdollisia räminöitä estämään. Kaikki alkaa olla valmista otelaudan liimausta varten.

Jyrsinvuoroa odotellessa porasin tiistaina lapaan reiät virityskoneistolle - kuvissa Groverin StaTite 18:1  koneistot (jotka ovat muuten harvinainen poikkeus: hyvät ja halvat) ovat jo paikoillaan noin niin kuin kokeilumielessä. Alimpia tappeja saatan joutua himpun verran siirtämään, että kielet mahtuvat kulkemaan satulaan ongelmitta. Pitäisi aina ajatella ensin ja toimia vasta sitten. Oppia ikä kaikki...

Näyttää siltä, että tämä projekti jää hetkiseksi tauolle. Perhe on kasvamassa viimeistään maanantaina uudella jäsenellä. Pelkään pahoin, että isyysvapaata ei myönnetä pelkästään soitinrakennuksen tarpeisiin.

maanantai 10. marraskuuta 2008

Pölytoosa






Vietin äärimmäisen pölyisen vapaan aamupäivän kitaran kanssa ulkosalla. Ulkopinnat on nyt hiottu sileiksi ja kauniiseen hohtoon. Kolojen täyttelyä ja täytettyjen kohtien lisähiontaa vielä täytyy tehdä, mutta noin suurinpiirtein koppa alkaa olla valmiina pintakäsittelyyn ja kaulan ja tallan kiinnitykseen. Olisiko kenelläkään hyvää vinkkiä, millä pienet kolot ja rakoset olisi parasta tukkia? 

Kuvissa pölytoosa moninaisten hiontavaiheiden jälkeen (Kaikki pinnat kävin läpi karkeusasteilla 120-150-180-220-320-400-600), pölyt tärpätillä pyyhittynä. Suunnilleen tältä, mutta paremmalta tulee näyttämään lopullinen käsitelty pinta. Olen innoissani!

Kun kitaran koppaa kopauttaa rystysillä pohjan keskivaiheille, siitä kuuluu yleensä melko sointuva ääni, jonka korkeus vaihtelee kitarasta toiseen ja kopan koon mukaan. Tästä kopasta lähtee melkoisen matala kalahdus. Toivon, ettei bassosta tule aivan liian hallitseva. No, bassoahan sointiin lähdettiin hakemaankin...

lauantai 8. marraskuuta 2008

Reunalistat




Laatikko alkaa olla kasassa. Reunalistat on paikoillaan ja valmiina (hep). Prosessi meni muuten hienosti, mutta tiistaina jyrsitty ura kannen koristelistalle oli paikoin liian kapea. Vaahterainen reunalista piti vetää siksi muutamasta paikasta kannen puolella ylettömän ohueksi. Monenlaista täytettävääkin on, rakosia ja uria listojen reunamilla. No, nämä on näitä amatöörikäsityöläisen puumerkkejä. Pientä epätasaisuutta ja moneen suuntaan vinksotusta on, kun läheltä katsoo, mutta vähän kauempaa kaikki näyttää ihan kitaralta. Jääpähän parannettavaa mahdollisiin hypoteettisiin epätodennäköisiin mutta toivottaviin seuraaviin projekteihin. Vaimo on jo vähän kysellyt, mitä aion tehdä kurssilla kevätpuolella. Katotaan nyt, jääkö jollekin uudelle aikaa tai edes intoa. Kyllähän sellainen terssikitara (pienen pieni) olisi mukava rakentaa. Ehkä.

Reunalistat ja koristelistat piti taivuttaa muotoon, ja kun en omista hienoa taivutusrautaa enkä muistanut sitä tiistaina pyytää lainaan kurssilta, värkkäsin oman juotoskolvista ja pienestä metalliputkesta. Kolvi tuottaa enemmän kuin tarpeeksi lämpöä tähän tarkoitukseen, ja metalliputki auttoi tasoittamaan lämpöä, ettei hauraat listat pala karrelle. Kuten kuvista näkyy, maalarinteippi on hyvä kiinnitysväline näille reunajutskille. Teippiä kannesta irrottaessaan pitää (lue: olisi pitänyt olla) vain olla varovainen, ettei teippi revi kuusen pitkiä syyrakenteita mukaansa. 

Seuraavaksi sitten kaulan kiinnityskolon jyrsintää ja kaikkein siivottominta hommaa, hiomista monella eri karkeudella 150:sta aina kuuteensataan.

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Hyvästit sisätiloille











Paljon on taas virrannut vettä Merikosken ohitse Oulujoen alakanavasta sitten viimeisen blogitekstin. Kitarakin on edennyt ihan kivasti. Pyykkipoikasulkeisten jälkeen liimasin ja muotoilin sivuihin vielä tukirimat ja tein liimalistoihin kolot kannen ja pohjan pitkille rimoille. Sitten vain sisätilat siistiksi 240-karkeuden hiekkapaperilla, signeeraus kanteen ja laatikko kasaan. Ensin liimasin kannen sivuihin ja sitten pohjan. Liimaukset onnistuivat kai aika hyvin. Siihen edellisellä viikolla "melkein" onnistuneeseen kaulaklossiin piti pohjan puolelle liimata pieni lisäpala, jotta klossi ylsi pohjaan saakka koko matkaltaan.

Niin sisätyöt vaihtuivat sitten ulkotöihin. Sisätiloihin pääsee käsiksi enää kaikuaukon kautta. Eilen kurssilla panin Dremelin (pieni ja hankala monitoimityökalu) laulamaan ja jyrsin urat reunalistoille ja kannen koristelistalle. Homma etenee, mutta joulumarkkinat taitaa kuitenkin tulla vastaan liian pikaisesti.